Makaan 39 asteen kuumeessa vietnamilaisessa hotellihuoneessa, joten mitäs muutakaan tässä tekisi kuin kirjoittelisi Chilijuttuja?

Katselin myytäviä kärryjä ht.netin markkinoilta ja mietiskelin, minkäköhänlaiset kärryt tuon perään kannattaisi tässä alkuvaiheessa ostaa? Olisivatko hiittikärryt hyvät vai mitä tuon perään kuuluisi laittaa? Kilpakärryt joutavat vielä odottaa, niitä en ihan heti hanki, jollei nyt ihan tule väkisin vastaan, siinä nyt kotvasen kestää vielä ennenkuin niille käyttöä tulee, mutta että nyt alkuun pääsisi, kun ne, mitkä mulla on jo, ovat liian painavat varsalle. Jatkossa nuo painavat kärryt ovat varmasti ihan hyvät myös käyttää, että Chili saa voimaa, mutta ei heti alkuun. Ei kuitenkaan ole tarkoitus, että varsa oppisi vihaamaan työntekoa heti alkuun. Nimenomaan tarkoitukseni olisi, että varsa ymmärtäisi heti alussa, että työtä on pakko tehdä, joten toivottavaa olisi, että se jopa hiukan tykkäisi siitä ajeluhommasta, joka sen työtä nyt ensialkuun on. Juu, tiedän, että leikki on lasten työtä ja mukavaahan se olisi, jos humma olisikin sitä mieltä, että tämähän on mukava leikki, kun sen kanssa touhutaan ja ajolle opetetaan.

Kaikkialla korostetaan, että varsan ehdoilla edetään, mutta mitäs jos hummalla onkin ihan hirmuisesti omaa tahtoa, mutta se ei täsmää sen kanssa, mitä mä tahtoisin? Esimerkiksi se haluaisi vain kävellä, ei suostu hölkkäämään tai päin vastoin, haluaisi juosta ihan pöljänä? Varsinkin ensimmäinen vaihtoehto aiheuttaa päänvaivaa; kuinka paljon varsaa uskaltaa käskeä? Jälkimmäisessä on ihan selvä, ettei sen voi antaa kiitää pitkin maita ja mantuja ennen kuin sillä on kuntoa ja kykyä siihen, muutenhan se vain hajottaa itsensä. Kaikkihan voi mennä ihan superhienostikin, mutta mä vain täällä puran jännitystäni ja odotuksen tuskaa kaikenlaiseen miettimiseen, mitä ongelmatilanteita voi tulla. Tai jos Chili ihan heittää lekkeriksi ja käy maate tai jotain?

Toki mä en varmasti ole yksin ihan hetkeen sen kanssa ajamassa, mutta kuitenkin. Luulen, että jos ystäväni eivät ihan joka päivä alussa pääse auttamaan, niin ajan sitten ohjilla takaa joka päivä, kun olen yksin tai vain mieheni kanssa. Siihen asti, kunnes varsa toimii hyvin kärryjen kanssa, taidan haluta jonkun osaavamman avuksi aina kun kärryt ovat perässä. Toki riippuu siitä, miten ihan opetuksen alku sujuu, kuinka yhteistyöhaluinen humma on opetettaessa ja millaisia neuvoja ja ohjeita saan.

Saas nähdä senkin, ovatko mulla olevat valjaat sille käypäiset, vai tarvitseeko se pienemmät valjaatkin aluksi. Aika paljonhan valjaissa on säätövaraa, mutta tästäkin huomaa, että näin totaalisen pihalla mä olen siitä, mitä mukulahevosten kanssa tehdään! Mä olen aina touhunnut vain aikuisten kanssa. Alkaa hirvittää! Mitä ihmettä mä olen mennyt tekemään ostaessani nuorukaisen? Toisaalta lohduttaudun sillä, että kaikki kehuvat, kuinka maailman järkevin tuo varsa on. Jännittää... Enää 10 päivää ja saan Chilin kotiin ja kaikki tämä on sitten todellisuutta ja jokapäiväistä elämää, eikä vain jännittämistä ja haaveilua.
Jen, überjännittynyt


Ps. Sain muuten tarkempaa tietoa ystäväni M:n tittelistä. Mä käytin ratsuttajatitteliä aikaisemmin, kun en minä taas mistään mitään tiennyt. Oikea titteli ja ammattinimike on kuulemma remonttiratsastaja. Oppia ikä kaikki. Jäin toki miettimään heti, mikä ihme on remonttiratsastaja. Täällä hotellissakin tehdään paraikaa paljon remonttia, mutta heppasten kanssa sillä seinien maalaamisella ei ole mitään tekemistä. Yritin johdatella sanaa englannistakin, re-mount -sanasta, kuinka remonttiratsastaja nousee nuoren selkään uudestaan ja uudestaan, ennenkuin kakara on valmis ratsu, mutta ruotsista se kuulemma tulee, sanasta remont ryttare. No, samaa remonttia se tarkoittaa ruotsin kielessäkin. Kaipa joku joskus suuressa viisaudessaan on vain päättänyt, että aletaan kutsua nuoria hevosia remonteiksi. Siinä kohtaa ymmärtäisin sen oikein hyvin, jos vaikka ex-ravurista remontoitaisiin ratsua. Siinähän voitaisiin tavallaan puhua samasta asiasta kuin vaikka talonkin remontoinnissa. Tehdä jotain uutta, parannella, muokata vanhaa...

No, turhaanpa minä tällä päätäni vaivaan, mutta minusta vain on kivaa mietiskellä sanojen etymologiaa ja sanojen eri merkityksiä, taivutusmuotoja ja muuta kivaa. Yksi viimeisimmistä vääntelyharjoituksistani olikin, kun puhuin chilipaloista. Hmmm... Puhuinko siis chilin paloista vai paloista? Palko-paloista vai pala-paloista. No, oli miten oli, mun ihana pieni Chilini on ihan yhtenä palana nyt S:n hyvässä hoidossa ja ottaa elämän rennosti uudessakin paikassa, syö ja nukkuu hyvin ja on reipas, iloinen ja poskettoman järkevä ja kiva pieni hevosen alku. Mä olen siihen ihan retkussa, vaikken ole koko eläintä nähnytkään vielä! Mä tarvin varmaan rauhoittavia näiksi viimeisiksi päiviksi... Tai ainakin sitten, kunhan kuume laskee. Toistaiseksi tämä korkea kuume ajaa rauhoittavien kanssa saman tehtävän oikein hyvin.

Ravuriahan Chilistä olisi tarkoitus yrittää ensisijaisesti, mutta jos ei siitä ravuria saa, niin opettaa sitten ratsuksi ja todennäköisesti opetan (opetutan) parin vuoden päästä sille joka tapauksessa ratsuilunkin perusasiat, onhan noita esimerkkejä, että heppa osaa toimia molempina kohtalaisesti.
Mulla on todella hyvää apua saatavilla, M. on ratsuttaja ja S. ravialan ammattilainen, valmentaja, molemmat ovat aivan superihania ihmisiä, joilta saan apua aina kun sitä tarvitsen. Heidän lisäkseen lähin naapurini on valmentaja/kengittäjä, häntä varmasti saan myös vaivata.) mutta ennen kuin edes heppa saapuu kotiin ja pääsen sitä käpistelemään, niin kysyn teiltäkin vinkkejä ja neuvoja.

Mulla on ollut omia heppoja noin 2,5 vuotta ja sitä ennen olen ratsastanut koko ikäni, lähinnä ex-ravureilla, eli hienouksia en osaa, enkä niistä ole kiinnostunutkaan, C-ajolupa on, ravureita ajellut jonkin verran, mutta omaa ravuria ei ole koskaan ollut, eikä nuorta hevosta.

Tässä blogissa tarkoitukseni on seurata nuoren hevosen kehittymistä, omaa kehittymistäni Chilin kanssa ja tässä vaiheessa, ennen kuin näen hevosen lähinnä kai mietiskelen, miten lähteä liikkeelle nuoren hepan kanssa. Jos teillä on jotain vinkkejä tai ohjeita, kaikki otetaan vastaan suurella kiitollisuudella.

Varsa tulee omaan pihaan pihattoon, joskin mulla on kyllä tallikin pihassa tyhjillään, käytettävissä. Varsa ei ole vielä ajolle opetettu, luulen, että kokeillaan ensin varovasti nelistään opettaa, yksi meistä on opettanut useamman varsan ajolle, yksi useamman ratsuksi ja kaksi on sitten ummikkoa nuorten kanssa. Jos näyttää, että pitää antaa ammattilaisen tehdä, niin valmentajaystävän kautta on hyvät suhteet yhteen toiseen valmentajaan, joka on sitten opettanut kaikenlaisia viripäitä oikein tosissaan ammatikseen. Kesään asti varmaan ajellaan nätisti, varsan ehdoilla, mutta säännöllisesti, opetellaan yhdessä ajohevosen elämää. Sit kesäksi laitumelle omaan pihaan, sieltä käsin toki myös ajellen. Hevosten ja talon tavoille sitä on opettamassa huippukiltti lv-ruunani. Sen uskon olevan erinomainen apu varsan henkisen kasvun kanssa.

Syksyllä sitten varmaan lisätään ajomäärää ja rasittavuutta. S. saa siinäkin sit neuvoa lisää. Mitäs puhui mut ympäri ostamaan tämän hevosen!

Toistaiseksi kaikki näyttää varsan suhteen erittäin hyvältä, se matkusti eilen kasvattikodistaan tämän valmentajaystäväni S:n luo ja sitten vähän vajaan 2 viikon päästä se tulee mulle kotiin. Näin siis sen takia, kun olen täällä kaukana, kaukana maailmalla siihen asti. Tamma matkusti äärimmäisen hyvin, oli täysin rauhallinen, vaikka loppumatkan tuli yksin, kun toinen varsa, matkakumppani jäi aiemmin kyydistä. Talliin käveli kuin kotiinsa ja ruoka maistui hyvin heti. Kuulemma niin selväpäinen varsa, ettei ihan tosikaan. S. jopa sanoi, että on ehkä ihan pikkuisen siihen ihastunut, kun sillä on niin palvelualtis ja rehti katse ja se käyttäytyy niin fiksusti. Se on häneltä aika paljon sanottu, kun yleensä hän ei niin vieraista hevosista juuri perusta. Toki, kun omiakin hevosia on toistakymmentä, niin ei sitä enää ihan jokaiseen vastaantulevaan heppaan niin retkahda.

Olen nyt jo ihan retkussa tammaan, vaikken ole sitä edes nähnyt vielä. Se kuulostaa niin täydelliseltä! Valmentajaystäväni S. (tuntuu ihan hölmöltä kirjoittaa näin, kun en mä häntä ajattele tällaisella etuliitteellä itse, ystävä hän on ennen muuta, mutta selvyyden vuoksi näin, että pysytte mukana, kenestä puhun) tuumasikin, että hän on onnellinen meidän puolestamme, meillä on nyt hyvä hevonen, jonka kanssa kaikki ovet ovat auki.

Kunhan vain pääsisin nyt pian kotiin täältä ja saisin alkaa puuhastella tamman kanssa. Kaikenlaista pitää harjoitella sen kanssa, ettei sitten ihmettele turhia. Koiriin, kissoihin (ja kaneihin&kanoihin sen vähän mitä nyt tarvitsee...) se meillä tottuu väkisinkin, autoihin vähän heikommin, pitää viedä sitä välillä vaikka taluttaen katselemaan liikennettä, kun ajolenkeillä ei varmaan ainakaan alussa tule juuri autoja nähtyä. Se on toisaalta hyvä asia, mutta toisaalta tottumisen kannalta huono. Koppiin meno ilmeisesti oli tuttua, kun kaikki kehuivat vain, että matkusti niin mainiosti. Kaikenlaiset loimittamiset, suojat, pintelit, kuolaimet, valjaat pitää opettaa se hyväksymään, pelkillä ohjilla takaa-ajaminen, juoksuttaminen (jossain vaiheessa, ei ihan heti ehkä, ettei mene koivet), eri paikkoihin meneminen, pesupaikalla seisominen ja peseminen, yhdessä narussa seisominen (edellinen tammani sai heti vetopaniikin, jos oli vain edestä kiinni, piti aina olla molemmilta puolin), pysähtyminen käskystä, liikkeelle lähtö vasta käskystä, peruuttaminen jne....... Onhan noita asioita, mitä sen kanssa saa puuhastella yksinkin. Ajo-opetukseen tarvitsen kyllä osaavampien apua alussa ihan huolella, vaikka olisi kuinka järkevä varsa. Mutta toistaiseksi kyllä vaikuttaa vähän turhan hyvältä ollakseen mun heppani!

Jen

Heipä hei!


Niinhän siinä sitten kävi. Annoin puhua itseni ympäri ja ostin hevosta näkemättä nuoren, kaksivuotiaaksi kääntyvän sh-tamman. Minä, joka olen aina sanonut, että nuorta hevosta tai varsaa en osta ikinä, enkä ikimaailmassa ostaisi hevosta näkemättä sitä. Jaa, kuinkas tässä sitten näin kävi?

No, mieli oli tehnyt hevosta jo pitkän aikaa, kun vanha rakas hevoseni lähti noin kuukausi sitten sinne, missä ei koskaan enää kesäihottuma vaivaa eikä ähky tule, vaikka kuinka söisi vihreää sydämensä kyllyydestä. Juuri ennen joulua tuli sitten myyntiin kuvankaunis kaksivuotiaaksi kääntyvä varsa tai nuori hevonen ja ystäväni M. alkoi puhua minulle, että siinähän mulle olisi hevonen. Olisi niin kaunis ja mahtava, että WAU! Puhui mut ympäri ensin edes kurkkaamaan kuvia. No kaunis se totisesti oli, mutta varsa. Siis kiitos, mutta ei kiitos.

Seuraavana päivänä ystäväni S. alkoi puhua mulle, että olenko huomannut, kun myynnissä olisi niin mun näköiseni hevonen (niin, tämmöinen hepannaamainenhan minä vähän olen), semmoinen kaksivuotiaaksi kääntyvä läsipää. Siinä olisi mulle järkiostos! Minä vähän pullikoin vastaan, kun enhän minä nyt varsaa. Tokihan minä kyllä löysin itseni tässä vaiheessa jo tuijottelemasta varsan kuvia tunnista toiseen.

Seuraavana päivänä kolmas kaverini oli puhunut S.:n kanssa ja oli tuumannut, kuinka markkinoilla olisi niin hieno varsa minulle. Tässä vaiheessa mua alkoi jo huimata!

Olin kuitenkin lähdössä joulupäivänä yli 2 viikoksi työmatkalle, joten tiesin, etten voisi tehdä asialle mitään. Joulu meni kuitenkin heppaa miettiessä ja jouluaaton vielä M. käytti tehokkaasti mun ylipuhumiseeni ja kun lähdin työmatkalle, soitin bussista ennen lentokenttää S:lle ja M:lle, että soittavat myyjälle ja jos sille käy, niin käyvät katsomassa varsaa, olisiko siinä mulle hevonen.

No, näin kävi. Mieheni ja S. ja M. kävivät katsomassa kopsua ja olivat kaikki sitä mieltä, että siinä se on. Kaiken muun hyvän lisäksi pienenä lisänä hevosen kutsumanimi on Chili. Minä itse olen kirjoitellut keskustelupalstoilla vuosikausia nimimerkillä Chili/Chilli ja kuten siitä ehkä voi arvata olen intohimoinen chilinystävä. Ole siinä sitten ostamatta hevosta, jonka nimi on Chili ja joka on kaikinpuolin kaikkien mielestä täydellinen. Eihän siinä muu auttanut kuin antaa terveystiedot saatuani lupa ostaa hevonen. Näin minusta tuli taas hevosenomistaja. Hevosen, joka on nuori ja jota en vielä ole nähnyt.

Jen