Heipä hei kaikki.

Chili on vihdoin kotona ja elämä hymyilee. Sain likan kotiin vihdoin lauantaina. Kävin naapurini kanssa hakemassa tytön ja se osoitti heti taas suurta älykkyyttään ja sanoinkuvaamatonta selväpäisyyttään. Tyttö oli kuin vanha tekijä, meni koppiin kuin unelma, matkusti nätisti, tuli alas ja meni tarhaan kuin olisi kotiinsa tullut, tosin olinhan mä toki sille kertonut, että niin se tulikin. Fiksu tyttö!
Oton kanssa olivat heti ensitapaamisella kuin kaksi kolmekymppistä ruunaa, ei mitään vinkumisia, kiljumisia tai pörhistelyjä, kävelivät peräkkäin tarhassa ja etsivät havuja hangen alta. Yön olivat varmuuden vuoksi sisällä tallissa, mutta seuraavan yön olivat jo pihalla.

Lauantaina päivällä kävin katsomassa heppoja ja pelästyin kauheasti, kun Otto oli yksin tarhan etuosassa ja Chiliä ei näkynyt missään, mutta kun juoksin paniikissa tarhalle ja etsin Chilin, niin plikkahan oli yksinään itsekseen mennyt tutustumaan pihattoon sisälle ja jäänyt sinne, kun siellä oli syötävää. Hauska likka ja rohkea.

Illalla laitoin valjaat selkään ja seisoskeltiin hallissa hetki. Kuolaimia tyttö ihmetteli kovasti, massutti ja lussutti, mutta kaiken se ottaa kyllä niin rauhallisesti ja kuin iso, vanha, viisas heppa konsanaan.
Tuon kanssa tulee olemaan niin mukava touhuta, kun se on niin fiksu ja kaikki on sen kanssa niin semmoista sujuvaa. En jaksa uskoa, että sen kanssa tulee mitään ihan ylitsepääsemättömiä ongelmia, kun se on niin valtavan selväpäinen ja kiltti ja fiksu.

Kun nyt vain joka päivä touhuaa sen kanssa kaikkea sellaista, mitä nyt yksin uskaltaa, ennen kuin S. ja M. ehtivät auttamaan siinä ajolle opettamisessa. Pitää katsoa porukalla yhdessä joku sopiva viikko tässä lähiaikoina, että saa lyhyellä ajalla sille monta opetuskertaa nelistään, niin on turvallisempaa, kun on riittävästi apukäsiä.
Semmoinen haaveilija se kyllä on syödessään, että mulla oli täysi työ tänään pitää Otto pois Chilin ruokakipolta, kun Ode oli jo syönyt omansa ja Chipu vielä massutteli omaansa kaikessa rauhassa. Välillä C. katseli maisemia ja unohti kokonaan ruokansa. Jossain tilanteissa ja asioisa talli on kyllä helpompi, kun pollet on omissa kopeissaan ja sillä hyvä, mutta kyllä mä olen niin tyytyväinen tähän ratkaisuun, että on mahdollisuus molempiin. Talli on myös täysin kylmä, eli kylmään siitä ei helpotusta ole, vaikka talliin siirtäisikin, mutta Chililläkin näyttää olevan sellainen turkki, ettei ihan heti palele. S:llakin on melko viileä talli, mutta Chili tuntui siellä vähän jopa hikoavan, kun sillä tuota turkkia on. S. tuumasikin, että C on varmaan ihan onnessaan, kun saa olla ulkona koko ajan.

Nyt muutaman päivän kotona oltuaan C on jo oppinut, että aamuin illoin kannattaa tulla pihatolle, kun kuulee mun huutelevan, sillä ruokaa olisi tarjolla. Tänä aamuna jouduin vähän nappasemaan Chiliä turvalle, kun se alkoi tunkea väkisin sisälle rehuvarastoon, kun tein polleille aamupalaa. Ei se nappaisu mitään auttanut, vaan sisällehän se elukka tuli. Rehuvarastoon ei oikein hyvin hevonen tai edes hevosen lapsi, edes oikein suloinen sellainen mahdu, joten kiitin taas Chiliä sen poskettomasta rauhallisuudesta, kun se ei hätäillyt minnekään, kun siirtelin tikkaita ja vaikka mitä rojua, että sain hepan käännettyä ympäri ja annettua sille lähdöt takaisin ulos odottamaan ruokaansa. Vähän se otti nokkiinsa, kun sitä olin komentanut, eikä antanut sylitellä ja silitellä sitä sen syödessä, mutta eiköhän se iltapäiväksi ole jo asian unohtanut. Toivotaan niin.

On se hieno! Ja rakas jo nyt!

Jen