Heipä hei taas.

Juu, ei ole likka kotona vieläkään. Lauantaina sonnustauduimme matkaan kuin mikäkin metsän pariskunta Juicen Tarzanin kalsarit -rallista. Meidän ei tosin tarvinnut mennä Kilimanjarolle asti löytääksemme metrin lunta, sen verran nyt oli missä kohti tahansa pihatiellämme. Edellisenä yönä T oli tehnyt huikean työn auratessaan koko läänin tai ainakin ranchin pihan lumesta, jota olikin tuiskuttanut kiitettävästi isoiksi kinoksiksi. T-parka pääsi sisälle vasta kahden jälkeen aamuyöllä, mutta piha oli kyllä hieno ja siisti siinä vaiheessa. Toki aamulla oli taas uudet kinokset, mutta vähemmän työtä kuitenkin kuin edellisenä iltana.

No, ei muuta kuin Hojotin S:n pihaan ja traikkua sen perään. S oli yrittänyt aiemmin aamulla kiskoa koppia liikkeelle ja epäonnistumisen seurauksena hermostunut autolleen (Volvo V70, eli ei mikään ihan turha kapistus) ja pahoinpidellyt sen hyödyttömänä vempeleenä, kun ei yhtä koppia saa liikkeelle. Hojo kyllä veti kopin kiltisti tielle, mutta kumman raskas se kuitenkin oli. Syyksi siihen paljastui kyllä pian jäätyneet jarrut. Noin tunti myöhemmin luovuttaessamme tältä päivältä neljästä pyörästä pyöri yksi. Voi olla, että Hojo olisi kopin vaikka vetänytkin kotiin, mutta se ei olisi tehnyt kopille kovin hyvää, joten jätimme hepanhaun suosiolla sillä kertaa siihen. Soittelimme ympäri kylää varakoppia, mutta joko ne olivat jäässä myös tai täynnä puita. Seuraavalle päivälle olisi iltapäiväksi järjestynyt koppi, mutta minä olin luvannut olla laulamassa Viialan kirkossa Entisten nuorten Majataloillan Housebandissa, joten hepanhaku siirtyi jälleen.

Näillä näkymin Chili Myksytin saapuu ranch Leppäselle huomenaamulla, vaikka olenkin itse töissä. Pakko se on kuitenkin kotiin saada. Huomenna S ehtisi tuoda sen, jos T on kotona, eikä töissä. Pikkuisen on vielä auki tämä asia, mutta näillä näkymin näin tehdään. Vannotin T:a, että kuvaa mulle koko tutustumisprosessin videolle, mä haluan nähdä, kun mun kullanpalat tapaa toisensa. Otolla takuulla leviää pää, kun se on ollut 1,5 kuukautta yksin ja nyt saa kaverin. Haluan kuitenkin, että Myksy saa tulla valoisalla kotiin ja niin, että täällä on joku kotona, JOS kaverukset päättävät vaikka tulla aidoista läpi. Tällä pakkasella tuo sähkö ei kulje kovin häävisti, eilen puristin lankaa näppieni välissä (ok, oli mulla rukkaset, mutta silti) ja tunsin just sähkön kulun, eli ei se häävi tälli totisesti ole, ihan sama kun ottaisi pistokkeen seinästä. Harmi toisaalta, että purettiin lankkuaidat pois, vaikka siistimpihän tuo tietty nyt on, kuin niiden miljoonaan kertaan korjattujen suttuisten aitojen kanssa, mutta olisi kuitenkin turvallisempi olo, jos ne lankkuaidat siinä olisivat. Toisaalta siksihän ne purettiin, kun Tuisku ei kunnioittanut lankkuaitaa, vaan hajotti sitä ihan ilokseen. Se nimenomaan tarvitsi sähkölangan eikä voinut edes harkita pysyvänsä lankkuaidan takana riippumatta siitä, oliko siinä sähkölankakin. Jos aitana oli lankku, se kutsui Tuiskua vastustamattoman seireenilaulun tavoin hajotuspuuhiin. Hajota ja hallitse! Siinä Tuiskulaisen motto lankkuaitojen suhteen.

Valjaat ostin, käyn ne huomenna hakemassa. Rintaremmi puuttuu, se pitänee tilata netistä tai muuten kysellä, mistä saa ostettua PG-rintaremmin, PG-valjaat kun nyt ostin tyttösen päälle. Hih. Täähän alkaa hiljalleen tuntua siltä, että joskus pääsee oikeasti töihinkin tai siis harjoittelemaan likan kanssa, kun hiljalleen alkaa kamaa kertyä ja on jotain toivoa saada likka huomenna kotiinkin. Tänään olenkin tutustunut varsan ajo-opetukseen teoriatasolla lisää, olen muutenkin viime aikoina lukenut silmät kierossa kaiken, mitä olen käsiini saanut varsan ajo-opetuksesta, erilaisista varusteista, rehuista, kerrannut ravikilpailusääntöjä (pikkuisen aikaista, joo, myönnän...), kengityksestä ja kavioiden ja jalkojen huollosta, treenauksesta jne jne jne.

Nyt pitäisi taas hetkeksi orientoitua tekemään sitä, mistä mulle maksetaan, eli kansanomaisesti paiskia vähän töitä.

Jen, odottaa Chiliä korvat lommollaan