Lauantaina 3.3. olin Siuntiossa hakemassa uutta intoa ja ideoita Chilin ja miksei Otonkin kanssa puuhasteluun. Siellä oli Kari Vepsän koulutus hevosten käsittelystä. Oli ihan mielettömän hyvä koulutus, mut se ainakin sai vakuutettua siitä, että tietää, mitä on tekemässä ja siitä, että tuo metodi oikeasti toimii aika hyvin. Sehän perustuu vain hevosen omaan kieleen.
Kihisin innosta päästä kokeilemaan sitä Chilin kanssa heti, mutta eilen en millään ehtinyt, kun oli ihan pakko hakea aamupäivällä heinää ja sit vielä ajaa lantaa. Perusasiat ensiksi, hevosten on huomattavan huono olla, jos ei ole syötävää ja paskassa pitää seistä. Paskassa seisomisesta tulikin mieleeni ihan pieni hassu juttu. Tommi tässä yksi päivä jutteli, että hän niin ihmetteli, miten ihmeessä hevoset sontivat sellaista ihan tasaista lantamattoa tuonne tarhan kulmaan, kun toki hän nyt on hevosen sontaa nähnyt, sehän on sellaisia isoja papanoita, mutta tuolla tarhan kulmassa se on ihan pientä hitua. Ihme juttu. No, selitys oli kyllä tullut hänellekin sitten ihan tosi pian. Saman olin itsekin huomannut monena päivänä. Meidän hevostarhasta voisi tehdä kuvauspaikan Daphne du Maurierin novellin ja Alfred Hitchcockin elokuvan uudelleenfilmatisoinnille. Hepat syövät kauraa, kauraa menee jonkin verran kokonaisena hepan suoliston läpi ja päätyy lantaan (mistä tuli mieleeni aina yhtä hupaisa erään entisaikojen näyttelykoiran nimi Aimo Caccacasa) ja siksipä kymmenet ja sadat naakat ovat ottaneet hevostarhamme laskeutumispaikakseen ja lounasravintolakseen. Ne levittävät lantakasat hienonhienoksi kakkapuruksi, mikä ei minua ainakaan haittaa yhtään, koska kasat häviävät ennätysvauhtia, eikä mun tarvitse siivota tarhaa ollenkaan niin usein. Mulla on keväällä aivan minimaalinen työ tarhan siivouksessa, jos tämä jatkuu. Se ei haittaa siitäkään syystä, että pihaton ja pihattotarhan siivoamisessa onkin sitten ihan megalomaaninen työ. No, ittepä olen heppoja ottanut.
Syy, miksi hepat muuten eivät nyt ole pihatossa ja metsätarhassa vaan tallissa ja pikkutarhassa, ns. alatarhassa on siinä, että Otto sai ujutettua päänsä sähkölankojen väliin ja kun se sai sitten tällin ehkä korvaansa tai muuhun herkkään paikkaan, se kiskaisi päänsä ylös ja lähti juoksemaan karkuun ja veti mukanaan puolen tusinaa tolppia. Niitähän ei nyt talvella saa takaisin mitenkään, joten hepat on nyt sit alatallissa, kunnes maa sulaa sen verran, että saa tolpat taas pihaton eteen. Metsätarhaan ilman pihattomahdollisuutta ne pääsevät heti, kun pihaton vesiputki sulaa, etten joudu kantamaan vettä metsätarhaan sisältä asti, vaan saan kantaa sitä pihatosta. No, en mä niitä kauan raaski pikkutarhassa pitää, joten voi olla, että pääsevät jo aiemminkin, kunhan saan sinne jonkinlaisen väylän tampattua. Nyt siihen on pihaton katolta tullut lunta niin paljon, että siitä on vaikea taluttaa hevoset.
Joo, nyt pitää taas hetki keskittyä muihin asioihin, nimittäin työntekoon ja ihan kohta syömiseen.

Sitten kerrotaas vähän lisää, jotain positiivisempaa. Tai no eka asia nyt ei vielä ole positiivista, vaan suuren harmituksen aihe. Tammaa ei vieläkään ole opetettu ajolle, aikaa kuluu ihan hukkaan, enkä tykkää, että hieno nuori hevonen on vain tarhassa. Mutta kun en sitä yksin voi opettaa, se on ihan selvä, turvalliseen opettamiseen tarvitaan joko vähintään 3 ihmistä tai sitten sellainen ammattilainen, joka todella osaa hommansa. En tiedä sitten, tarvitseeko hänkin apulaisia. Mutta joka tapauksessa olen päättänyt nyt, että heti, kun vain paikka vapautuu joltakulta sellaiselta valmentajalta, johon luotan, Chili lähtee ajo-opetukseen ja alkuvalmennukseen. Uskoisin, että se menee Forssaan tai Treelle. Haluan sen sellaiselle, joka sitä ei turhia mätki, mutta kuitenkaan en salli, että hevonen saa yhtään jyrätä ihmistä. Pian sille pitäisi kyllä se paikka saada, ettei ehdi kasvaa ihan mahdottomaksi.

Mieluiten laittaisin sen sellaiselle, joka voisi ottaa sen taas syksyllä uudestaan, kun itse en vauvan takia voi ajaa hetkeen. Juu, meille tulee karvaton vauva, aikamoinen yllätys, mutta äärimmäisen iloinen yllätys kuitenkin.

Oi ja voi. Hävettää, kun en ole mitään kirjoitellut tänne. Onneksi kuitenkin kaikki on melko hyvin ja ainakin nyt hiukan selkeämpää taas, kun on jotain päätöksiäkin saanut tehtyä. Chili voi mainiosti, tulee Oton kanssa hyvin toimeen, vaikka Otto onkin selkeä pomo ja hätyyttelee tyttöstä välillä vähän ympäri tarhaa. Suurimman osan ajasta ne notkuvat vierekkäin, mutta välillä Otolle iskee diktaattorin vallanhimo ja se osoittaa edes itselleen, kuinka kova jätkä se on, kun se saa pöllyttää pikkulikkaa ja ajaa sen pois heinäkasoilta. Sit kierretään hetki tarhaa ympäri ja sit taas asetutaan syömään.Tytön kanssa on opeteltu muutamia perussääntöjä, kuten että karsinasta tai tarhasta ei tulla ulos ilman lupaa. Siinä olikin aluksi hiukkasen työtä ja on hiukan väännetty asiasta, yksi vahinkokin saatiin aikaan, onneksi mitään ei loppujen lopuksi sattunut, mutta säikähtää ehdin perinpohjaisesti. Opetin tyttöstä ensimmäistä tai toista kertaa niin, että karsinan ovi oli auki ja tyttö sisällä. Aina, kun se yritti tunkea ulos, komensin sen takaisin. No, pari kertaa tyttö tottelikin, mutta sitten se päätti kokeilla, mitä tapahtuu, jos hän vain kävelee ylitseni ulos karsinasta. Näin tapahtui, tyttö jyräsi röyhkeästi, työnsi minut edellään hittoon ja survoi karsinasta ulos. Se ei päässyt ulos ulko-ovesta, joten se lähti heinähalliin sivuovesta. (Tai siinä ei ole enää ovea Tuiskun kanssa vuosia sitten sattuneen tapaturman takia, tamma irrotti oven saranoiltaan, kun rynni siitä läpi koiraa säikähdettyään, nyt siinä on vain paikka, ovensuu.)
Tamma käveli heinähalliin rauhallisesti ja lompsi suoraan tutkimaan peräseinää, missä normaalisti on heinää, mutta nyt valitettavasti heinäpaalien määrä oli niin pieni, että yli puolet heinille varatusta tilasta oli tyhjänä. Muuten mitään ei olisikaan päässyt sattumaan. Heinien alla on kuormalavoja ja niiden päälle Chili kiipesi. Se sai etusensa sujautettua kuormalavan lautojen välistä ja sillä hetkellä ajattelin, että no niin, siinä katkesi etunen. Yritin päästä irrottamaan jalkaa, mutta kun tamma huomasi, että jalka on jumissa, se hyppäsi pystyyn. Tottakai, luonnollinen reaktio. No, jalka ei irronnut satimesta vielä eka pompulla ja mä hätäännyin ihan tosissani jo, vaikka yritin kyllä peittää sen hevoselta ja rauhoittelin sitä vain ja yritin päästä jalkaan kiinni. Se ei taaskaan onnistunut, koska tamma loikkasi taas pystyyn ja kiersi tällä kertaa sivulle, takaisin talliinpäin loikkansa, mutta onneksi tällä toisella hypyllä koipi ehkä sen sivuliikkeen ansiosta irtosi. Talutin tamman karsinaansa, tutkin jalat, niissä ei näkynyt mitään, talutin tamman ulos, kävelytin, ravuutin, ei ontunut. Vieläkään en uskaltanut hengittää, mutta kun seuraavien päivienkään aikana ei ilmennyt mitään, niin uskalsin itkeä helpotuksesta, selvisimme isolla säikähdyksellä.
Karsinastapoistumistreenit jatkuivat seuraavana päivänä taas entistä suuremmalla tarmolla ja nyt, viikkoja tapahtuman jälkeen tamma toimii siinä hienosti. En mä siihen vielä ainakaan vuoteen luota, että se siellä oikeasti pysyy, mutta tällä hetkellä toimii hienosti.