Oi ja voi. Hävettää, kun en ole mitään kirjoitellut tänne. Onneksi kuitenkin kaikki on melko hyvin ja ainakin nyt hiukan selkeämpää taas, kun on jotain päätöksiäkin saanut tehtyä. Chili voi mainiosti, tulee Oton kanssa hyvin toimeen, vaikka Otto onkin selkeä pomo ja hätyyttelee tyttöstä välillä vähän ympäri tarhaa. Suurimman osan ajasta ne notkuvat vierekkäin, mutta välillä Otolle iskee diktaattorin vallanhimo ja se osoittaa edes itselleen, kuinka kova jätkä se on, kun se saa pöllyttää pikkulikkaa ja ajaa sen pois heinäkasoilta. Sit kierretään hetki tarhaa ympäri ja sit taas asetutaan syömään.Tytön kanssa on opeteltu muutamia perussääntöjä, kuten että karsinasta tai tarhasta ei tulla ulos ilman lupaa. Siinä olikin aluksi hiukkasen työtä ja on hiukan väännetty asiasta, yksi vahinkokin saatiin aikaan, onneksi mitään ei loppujen lopuksi sattunut, mutta säikähtää ehdin perinpohjaisesti. Opetin tyttöstä ensimmäistä tai toista kertaa niin, että karsinan ovi oli auki ja tyttö sisällä. Aina, kun se yritti tunkea ulos, komensin sen takaisin. No, pari kertaa tyttö tottelikin, mutta sitten se päätti kokeilla, mitä tapahtuu, jos hän vain kävelee ylitseni ulos karsinasta. Näin tapahtui, tyttö jyräsi röyhkeästi, työnsi minut edellään hittoon ja survoi karsinasta ulos. Se ei päässyt ulos ulko-ovesta, joten se lähti heinähalliin sivuovesta. (Tai siinä ei ole enää ovea Tuiskun kanssa vuosia sitten sattuneen tapaturman takia, tamma irrotti oven saranoiltaan, kun rynni siitä läpi koiraa säikähdettyään, nyt siinä on vain paikka, ovensuu.)
Tamma käveli heinähalliin rauhallisesti ja lompsi suoraan tutkimaan peräseinää, missä normaalisti on heinää, mutta nyt valitettavasti heinäpaalien määrä oli niin pieni, että yli puolet heinille varatusta tilasta oli tyhjänä. Muuten mitään ei olisikaan päässyt sattumaan. Heinien alla on kuormalavoja ja niiden päälle Chili kiipesi. Se sai etusensa sujautettua kuormalavan lautojen välistä ja sillä hetkellä ajattelin, että no niin, siinä katkesi etunen. Yritin päästä irrottamaan jalkaa, mutta kun tamma huomasi, että jalka on jumissa, se hyppäsi pystyyn. Tottakai, luonnollinen reaktio. No, jalka ei irronnut satimesta vielä eka pompulla ja mä hätäännyin ihan tosissani jo, vaikka yritin kyllä peittää sen hevoselta ja rauhoittelin sitä vain ja yritin päästä jalkaan kiinni. Se ei taaskaan onnistunut, koska tamma loikkasi taas pystyyn ja kiersi tällä kertaa sivulle, takaisin talliinpäin loikkansa, mutta onneksi tällä toisella hypyllä koipi ehkä sen sivuliikkeen ansiosta irtosi. Talutin tamman karsinaansa, tutkin jalat, niissä ei näkynyt mitään, talutin tamman ulos, kävelytin, ravuutin, ei ontunut. Vieläkään en uskaltanut hengittää, mutta kun seuraavien päivienkään aikana ei ilmennyt mitään, niin uskalsin itkeä helpotuksesta, selvisimme isolla säikähdyksellä.
Karsinastapoistumistreenit jatkuivat seuraavana päivänä taas entistä suuremmalla tarmolla ja nyt, viikkoja tapahtuman jälkeen tamma toimii siinä hienosti. En mä siihen vielä ainakaan vuoteen luota, että se siellä oikeasti pysyy, mutta tällä hetkellä toimii hienosti.